Hannu Lintu: "Vuodenajoissa käydään pienten ja tavanomaisten eleiden kautta elämän ytimeen"

Kaksi vuotta sitten teitte RSO:n kanssa Haydnin toisen suuren oratorion, Luomisen. Millaisia eroja on Luomisen ja Vuodenaikojen välillä?

Vuodenajat on selvästi jo vanhan miehen teos. Musiikkikirjailija Michael Steinberg on todennut, että Haydnia voidaan verrata sellaisiin taiteilijoihin kuin esimerkiksi Tizian, Michelangelo, Turner, Goethe, Mann, Verdi tai Stravinsky, jotka kaikki saavuttivat vielä vanhoilla päivillään aivan uuden tason luovuudessaan. Ei voi olla ihmettelemättä sitä, miten Vuodenajoissa pienoismuotojen sisällönhallinta enteilee jopa Schubertia – tällä en siis tarkoita musiikillista tyyliä vaan teoksen aarioiden kristallisoitunutta, keskittynyttä maailmaa ja niiden yksinkertaisella musiikilla ilmaistujen metatasojen määrää. Oratorion ”tarina” ei kuvaa mitään arkipäiväistä erityisempää: puhutaan hyvin yksinkertaisista asioista, mutta äärimmäisen syvällisellä tavalla. Vuodenajoissa tapahtuu sama kuin parhaissa liedeissä: pienten eleiden kautta käydään asian, eli elämän ytimeen.

Luomisen esitimme englanniksi. Sen libretto oli ilmeisesti jo Händeliä varten suunniteltu ja Haydnin ystävän ja tukijan Gottfried van Swietenin piti vain kevyesti muotoilla Drydenin Miltonin pohjalta kirjoittamaa vaikuttavaa tekstiä. Vuodenajat päätimme tehdä saksaksi, sillä siinä samaisen paroni van Swietenin kynäilemän tekstin lapsellisuus muuttuu englanniksi laulettuna suorastaan sietämättömäksi, ja yksi Haydnin hienoimmista saavutuksista saattaa näin vesittyä.
Vuodenaikojen libreton trivialiteetit olivat varmaankin osaltaan syy siihen, että teoksen sävellystyö eteni kovin tahmeasti. Haydnin tiedetään tuskailleen tekstin epäinspiroivaa tavallisuutta. Toisaalta, juuri tuo tavallisuus on osa kappaleen viehätysvoimaa. Esittäjältään se vaatii enemmänkin karakterin ja sisällön kuin draaman tajua.

Haydnin sävellystyötä saattoi hidastaa myös rimakauhu: häneltä odotettiin toista, Luomisen kaltaista hittiä. Monen mielestä Vuodenajat onkin Luomisen jatko-osa: Adam ja Eva jatkavat elämäänsä Lukaksena ja Hannena. Luomisen aihepiiri oli kenties ollut Haydnille kiinnostavampi haaste. Hän pyrki Vuodenajoissa toistamaan joitakin yleisön rakastamia efektejä, esimerkiksi säveltämällä taas yhden suurenmoisen auringonnousun. Luomisessa esiintyvät leijonat, antiloopit ja valaat olivat olleet inspiraation lähde, nyt Kesän loppupuolella esiintyvä sammakko oli ajaa säveltäjän raivon partaalle.

Mitä kohtia oratoriossa kuuntelijan kannattaa mielestäsi erityisesti seurata?

Oma suosikkini on Talvi. Se sisältää kolme aariaa, jotka ovat Haydnin tuotannon kauneimpia: Hannen Cavatinan (nro. 30) ”Licht und Leben sind geschwächet”, Lukasin aarian nro. 32 ”Hier steht der Wand´rer nun” ja lopulta Simonin lohduttoman aarian ”Erblicke hier, betörter Mensch” (nro. 38). Haydnin ehtymätöntä nerokkuutta sävelmaalailussa edustaa esimerkiksi metsästävää koiraa tarkkanäköisesti kuvaava nro. 24. Kannattaa myös tarkkailla millaisin keinoin Haydn kuvaa kuumuuden näännyttämiä ihmisiä ja eläimiä osassa 13. Suurissa kuorofuugissa kuuluu Haynin vuosikymmenten saatossa kertynyt tietämys kontrapunktista: esimerkiksi osat 20 (”O Fleiss, o edler Fleiss”) ja 39 (”Uns leite deine Hand, o Gott”) saisivat varmasti osakseen itsensä J.S.Bachin hyväksynnän.

Eräät jaksot taas enteilevät suorastaan wieniläistä operettia: kuunnelkaa esimerkiksi Talven loppupuolella olevaa sopraanoaariaa ”Ein Mädchen, das auf Ehre hielt” (36). Se voisi olla suorastaan Lehária tai ketä tahansa Johann Straussia. Aikaisemmin jo mainitsin, että monen Haydnin aarian maailmassa häivähtää Schubert ja toisaalta kaukana Vuodenajoista ei myöskään ole Mendelssohnin biedermeier-tyyli. Beethovenin taas tiedetään tutkineen Vuodenaikojen myrsky-osaa tarkkaan Pastoraali-sinfoniaa säveltäessään.

Miten teos pysyy koossa, kun siinä ei juuri ole draamallista juonta?

Se muodostuu oikeastaan neljästä kantaatista, samaan tapaan kuin Bachin Jouluoratorio muodostuu kuudesta kantaatista. Jokaisella vuodenaika-kantaatilla on sama rakenne: ensin johdanto, sitten resitatiiveja ja aarioita, ja osan lopuksi kuorokohtaus. Tällainen toisteisuus luo oratorion kokonaisrakenteeseen yhtenäisyyttä.

Jokin tarkoitus lienee myös sillä, että vuodenajat ovat Haydnin teoksessa juuri siinä järjestyksessä kuin ne ovat. Voidaan ajatella, että ne on asetettu symbolisoimaan ihmiselämän kronologiaa; tähän talven loppupuolella itse asiassa viitataankin. Keväällä aloittaminen ja talveen lopettaminen takaavat sen, että vaikka Talvessa murehditaankin ihmiselämän katoavaisuutta, luonnon väistämätön valmistautuminen uuteen elämän sykliin korostuu. Kesä toimii kokonaisuuden hitaana osana sillä sen keskellä tapahtuu rauhoittuminen: myrskykohtausta edeltää tuo hirvittävän painostava jakso, jossa kuumuus näännyttää kaiken elollisen ja musiikki on täynnä loputtomia adagioita ja largoja.

Ihmiset saattavat suhtautua hyvinkin emotionaalisesti yksinkertaisiin luonnon tapahtumiin. On siis todellakin mahdollista liikuttua aariasta, joka ylistää maamiehen onnea onnistuneen kylvön jälkeen tai jossa kuvataan yksityiskohtaisesti riistan vainuavan koiran käytöstä. Käydessäni vanhainkodissa huomaan usein, että sen asukkaat eivät tunnu aina niinkään muistelevan elämänsä dramaattisia käännekohtia vaan lapsuutensa kesiä, auringonnousuja ja -laskuja. Vuodenajoissa on juuri tuota nostalgiaa, jotakin jonka kaikki ovat kokeneet: kuumat kesäpäivät, myrskyt tai syksyn taittumisen talveksi. Nämä ilmiöt ovat tunnistettavia ja tämä onkin Vuodenaikojen valttikortti verrattuna Luomiseen, jonka aihepiiristä aika harvalla on omakohtaisia kokemuksia.

Seuraavassa konsertissamme soitamme Beethovenin Pastoraalisinfonian. Tuo konsertti muodostaa parin tämän illan teoksen kanssa. Vuodenajoissa on pohjimmiltaan kyse valistuksen ajan luontokäsityksestä, mutta Pastoraalissa jo orastavasta romantiikasta, ja siksi niiden maailmat ovat kovin erilaiset. Mutta tästä aiheesta enemmän ensi viikolla.

Haastattelu Lotta Emanuelsson